Siirry pääsisältöön

Säännöt

Säännöt

I LUKU
Yleistä

1 §
Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Opiskelijavinokkaat – OVI ja sen kotipaikka on Helsinki.

2 §
Vinokkaat

Vinokkailla tarkoitetaan näissä säännöissä homoja, lesboja, biseksuaaleja, transihmisiä sekä muita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia.

3 §
Tarkoitus ja toimintamuodot

Yhdistyksen tarkoituksena on toimia opiskelevien vinokkaiden, erityisesti nuorten, tuki- ja vertaisryhmänä sekä edistää vinokkaiden ihmisoikeuksia.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys voi järjestää tapaamisia, yleisötilaisuuksia, vierailuja ja muita vastaavia tilaisuuksia sekä harjoittaa tarkoitukseensa liittyvää tiedotus-, valistus- ja julkaisutoimintaa. Yhdistys voi järjestää osan tapahtumista pienryhmille, esimerkiksi sukupuolen, iän tai opiskelutilanteen perusteella.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi järjestää tarkoitukseensa liittyviä maksullisia huvi- ja juhlatilaisuuksia, ottaa vastaan lahjoituksia, apurahoja, avustuksia ja testamentteja. Yhdistys voi hankkia ja omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta.

II LUKU
Jäsenyys

4 §
Jäsenet

Yhdistyksen opiskelevaksi jäseneksi voidaan hyväksyä opiskelija, jolla on siteitä pääkaupunkiseudulle ja joka hyväksyy yhdistyksen säännöt ja tarkoituksen.
Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö, oikeuskelpoinen yhteisö tai säätiö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.
Hallitus hyväksyy jäsenet kirjallisen ja allekirjoitetun hakemuksen perusteella.
Jäsen on velvollinen ilmoittamaan jäsenluetteloon merkittyjen tietojensa muutoksista hallitukselle kirjallisesti, halutessaan sähköpostitse, kuuden (6) kuukauden kuluessa tietojen muuttumisesta.

5 §
Jäsenmaksut

Kannattavat jäsenet maksavat korkeampaa jäsenmaksua kuin opiskelevat jäsenet. Kannattavista jäsenistä yhteisö- ja säätiöjäsenet maksavat korkeampaa jäsenmaksua kuin henkilöjäsenet. Jäsenmaksuista voidaan myöntää alennusta sosiaalisin perustein tai yhdistystä hyödyttäneen toiminnan ansiosta.
Henkilöltä, joka on ollut opiskelevana jäsenenä yhteensä vähintään kymmenen (10) vuotta, peritään kerran vuodessa ylimääräinen jäsenmaksu, korkeintaan kannattavan henkilöjäsenen jäsenmaksu viisinkertaisena (5). Ylimääräistä jäsenmaksua ei peritä, jos jäsenyys opiskelevana jäsenenä päättyy ennen maksun erääntymistä.

6 §
Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Jäsen voidaan hyväksyä vain yhteen jäsenryhmään kerrallaan.
Hallitus voi katsoa eronneeksi jäsenen, joka on laiminlyönyt erääntyneen jäsenmaksunsa kuuden (6) kuukauden ajan.
Jäsenten erottamisesta päättää hallitus. Jäsen voidaan erottaa, mikäli hän ei täytä laissa tai säännöissä mainittuja jäseneksi hyväksymisen ehtoja, on toiminut yhdistyksen tavoitteiden tai tarkoituksen vastaisesti tai on vaikeuttanut muiden jäsenten toimintaa yhdistyksessä. Erottaminen astuu voimaan, kun asia on näiden sääntöjen mukaisesti loppuun käsitelty.

7 §
Kurinpitotoimet

Jäseneen voidaan kohdistaa kurinpitotoimia, joita ovat varoitus ja enintään puolen vuoden mittainen kielto osallistua yhdistyksen toimintaan. Kielto voi koskea kaikkea muuta toimintaa paitsi äänioikeuden käyttämistä. Kurinpitotoimia voidaan määrätä jäsenelle, joka on toiminut yhdistyksen tavoitteiden tai tarkoituksen vastaisesti, on vaikeuttanut muiden jäsenten toimintaa yhdistyksessä tai on aiheuttanut häiriötä yhdistyksen piirissä. Kurinpitotoimista päättää hallitus, ja päätös astuu voimaan välittömästi.

8 §
Jäsenen valitusoikeus

Mikäli erottamisen tai kurinpitotoimen perusteena on muu kuin jäsenmaksun laiminlyönti tai jäsenkelpoisuuden puuttuminen, jäsenellä on oikeus saattaa hallituksen päätös yhdistyksen kokouksen ratkaistavaksi. Valitus on jätettävä hallitukselle kirjallisesti ja allekirjoitettuna kolmen (3) kuukauden kuluessa päätöksen tekemisestä. Valitus on käsiteltävä yhdistyksen kokouksessa kahden (2) kuukauden kuluessa sen vastaanottamisesta.

III LUKU
Päätöksenteko

9 §
Yhdistyksen kokoukset

Yhdistyksen kokous kutsutaan koolle viimeistään kaksitoista (12) vuorokautta ennen kokousta julkaisemalla kutsu joko yhdistyksen kokouksen määräämässä lehdessä tai yhdistyksen www-sivuilla. Käytettäessä jälkimmäistä tapaa on kutsu lisäksi samassa määräajassa lähetettävä yhdistyksen sähköpostilistalle sekä jäsenluetteloon merkittyjen pyyntöjen mukaisesti jäsenelle kirjallisena.
Kokouksessa äänioikeus on vain opiskelevilla jäsenillä.

10 §
Kevät- ja syyskokous

Yhdistyksen kevätkokouksessa tammi-maaliskuussa käsitellään ainakin seuraavat asiat:
  • tilinpäätöksen vahvistaminen
  • vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
Yhdistyksen syyskokouksessa loka-marraskuussa käsitellään ainakin seuraavat asiat:
  • hallituksen puheenjohtajan ja muiden hallituksen jäsenten valinta
  • tilintarkastajien ja varatilintarkastajien valinta
  • seuraavan kalenterivuoden jäsenmaksut

11 §
Määräenemmistöt

Yhdistyksen kokouksessa edellytetään kahden kolmasosan (2/3) määräenemmistöä annetuista äänistä, kun päätetään näiden sääntöjen muuttamisesta, yhdistyksen purkautumisesta tai yhdistyksen omaisuuden pääosan luovuttamisesta.

IV LUKU
Hallinto

12 §
Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluvat yhdistyksen kokouksessa valitut puheenjohtaja ja neljästä kahdeksaan (4--8) muuta jäsentä.
Hallituksen jäsenten toimikausi on kalenterivuosi.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, joka hoitaa puheenjohtajan tehtäviä tämän ollessa estynyt tai esteellinen.
Hallitus on päätösvaltainen, kun asian käsittelyyn osallistuu yli puolet sen jäsenistä, mutta myös silloin kun käsittelyyn osallistuu puheenjohtajan tai hänen tehtäviään hoitavan varapuheenjohtajan johdolla tasan puolet jäsenistä.

13 §
Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja yksin tai nimenkirjoituskelpoiset hallituksen jäsenet sekä henkilökohtaisen oikeutuksen hallitukselta saaneet henkilöt, kaksi (2) yhdessä.

14 §
Tilintarkastus

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
Yhdistyksellä on kaksi (2) tilintarkastajaa sekä yhdestä kahteen (1--2) varatilintarkastajaa. Tilintarkastajien toimikausi on tilikausi.

V LUKU
Erityistä

15 §
Johtosääntö

Yhdistyksellä voi näiden sääntöjen lisäksi olla johtosääntö, jonka määräyksiä on noudatettava. Johtosäännön määräykset eivät saa olla ristiriidassa lain eivätkä näiden sääntöjen kanssa.
Yhdistys hyväksyy johtosäännön vastaavilla edellytyksillä kuin sääntömuutoksen; kokouskutsussa riittää kuitenkin maininta sääntöjen muuttamisesta. Hyväksytty johtosääntö astuu voimaan kokouksen päättyessä tai myöhemmin, kokouksen päättämänä hetkenä.

16 §
Toiminnan päättyminen

Yhdistyksen purkauduttua tai sen tultua lakkautetuksi sen varat siirtyvät Seksuaalinen tasavertaisuus – Sexuellt likaberättigande SETA ry:lle käytettäväksi mahdollisuuksien mukaan näiden sääntöjen mukaiseen yhdistyksen tarkoitukseen. Mikäli varoja ei voida luovuttaa edellä mainitulla tavalla, purkamisesta päättävän kokouksen tulee valita rekisteröity yhdistys, jolle varat luovutetaan.
Nämä säännöt on hyväksytty 25.6.2002 yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa ja astuvat voimaan välittömästi.
Säännöt on hyväksytty Yhdistysrekisteriin 5.7.2002.

OPISKELIJAVINOKKAAT – OVI ry Johtosääntö

I LUKU
Yleistä

Yhdistyksen vieraskieliset nimet

Ruotsin kielellä yhdistyksen nimi on Helsingfors Queerstuderande – OVI.
Englannin kielellä yhdistyksen nimi on Queer Students’ Association OVI.
Latinan kielellä yhdistyksen nimi on Obliqui studentes Universitatis Helsingiensis.

II LUKU
Jäsenyys

Jäsenmaksujen eräpäivä

Jäsenmaksut erääntyvät tammikuun viimeisenä päivänä paitsi uusilla jäsenillä neljän viikon kuluttua jäseneksi hyväksymisestä.

III LUKU
Päätöksenteko

Kokouskutsut

Yhdistyksen kokoukset kutsutaan koolle sääntöjen määräämällä tavalla Ylioppilaslehdessä tai yhdistyksen www-sivuilla.

Syyskokous

Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään säännöissä mainittujen asioiden lisäksi seuraavan kalenterivuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio.
Tämä johtosääntö on hyväksytty 29.11.2003 yhdistyksen syyskokouksessa ja astuu voimaan välittömästi.